Video on erinomainen tarinankerronnan väline, mutta hyvät tarinat eivät synny itsestään. Ensin tarvitaan idea, mutta se on vasta tarinan alku. Idean työstäminen kiinnostavaksi tarinaksi vaatii paljon työtä ja toimivan prosessin. Kun videoilla kerrotaan tarinaa, on keskiössä erottuva käsikirjoitus. Tässä tekstissä avataan videon käsikirjoitusprosessia ja esitetään yksi tapa käsikirjoituksen työstöön.
Kaikki alkaa ideasta
Pelkkä idea ei kuitenkaan ole vielä video, eikä edes käsikirjoitus. Se on vain lähtökohta käsikirjoitukselle. Idea on siis samaan aikaan kaiken alku ja toisaalta pelkkä alku. Sen merkitys on äärimmäisen tärkeä, mutta pelkällä idealla ei ole mitään arvoa, jos siitä ei koskaan tule mitään konkreettista.
Lisäluettavaa: Tarinan peruselementit x8 - Mistä syntyy hyvä tarina
Taustatutkimukseen kannattaa käyttää aikaa
Kun tiedetään miksi ja mille kohderyhmälle video tehdään, tulee perehtyä kaikkeen mahdolliseen taustamateriaaliin. Asiakas tuntee tuotteensa tai palvelunsa tietenkin täydellisesti, mutta käsikirjoittaja ei välttämättä ole juuri asiakkaan alan asiantuntija – onneksi, sillä todennäköisesti kirjoittaja pystyy saamaan aiheesta myös katsojalle lähestyttävämmän, koska hän itse tarkastelee aihetta ulkopuolisen silmin. Kaikki mahdollinen taustamateriaali on kuitenkin tarpeellista, jotta kirjoittaja pääsee sisälle aiheeseen. Lisäksi on jo tässä vaiheessa hyvä rajata, millaista materiaalia videolle halutaan.
Lataa täältä video brief -muistilista videoiden suunnittelun tueksi.
Videon käsikirjoitusprosessi
1. Synopsis
Lyhyt muutaman lauseen tiivistelmä tai synopsis on hyvä tapa muistuttaa tarinan peruspalikoista: kuka tekee, mitä tekee ja miksi. Siinä kannattaa myös kirjoittaa ylös tunteet, joita halutaan herättää, sekä tyylilaji.
2. Treatment
Treatment on tavallisesti ohjaajan näkemys käsikirjoituksesta, ja siinä ollaan jo synopsista selvästi pidemmälle. Käytännössä esimerkiksi mainoselokuvan treatmentin pitäisi jo antaa asiakkaalle erittäin hyvä kuva tarinasta, hahmoista ja yleisestä tunnelmasta. Sen paikka voi myös olla kohtien 3 ja 4 jälkeen.
3. Henkilöhahmot
Seuraavaksi kannattaa paneutua henkilöhahmoihin. Uskottavat ja aidot hahmot tekevät tarinasta samaistuttavan.
4. Juonen hahmottelu
Juonen hahmottelun tapoja lienee yhtä monia kuin kirjoittajiakin. Hyvä tapa lähteä liikkeelle on luoda tarinalle alku, keskikohta ja loppu. Tärkeintä on kuitenkin luoda jonkinlaiset raamit tapahtumaketjuille ja tilanteille, joiden pohjalta itse tarinaa pääsee kirjoittamaan.
5. Kirjoita
(Never mind kymmensormijärjestelmä – hyviä tarinoita voi syntyä ilmankin.)
6. Pidä tauko ja lue tarinasi
Pienet tauot ovat yleensä hyväksi. Kun aivot irtautuvat omasta tekemisestä, pystyy työn ääreen palatessaan suhtautumaan omaan tekstiin jopa melkein ulkopuolisin silmin.
7. Kirjoita uudestaan
Ensimmäisen version jälkeen sinulla on huomattavasti parempi kokonaiskuva tarinastasi. Kirjoittamalla sen uudelleen saat tarinaa tiivistettyä niistä kohdista, jotka sitä vaativat, ja vastaavasti lisättyä materiaalia aukkokohtiin.
Käsikirjoittaminen vie aikaa
Käsikirjoittaminen ei ole samanlaista kuin vaikkapa blogitekstin kirjoittaminen. Se on käytännössä tarinan kertomista kirjoitetuin kuvin. Kun tarinaan ja kuviin halutaan tunnetta, vaaditaan erilaisten aiheiden, lähtökohtien ja tyylilajien tuntemista, sekä kokeiluja - siksi käsikirjoittaminen on aikaavievää. Käsikirjoittajan tulee myös haastaa itseään ja tutkia tekstiään kriittisesti. Onko siinä turhia kohtauksia tai muuta tiivistettävää? Ovatko hahmot uskottavia vai vahingossa stereotyyppisiä? Muokkaaminen ja tekstin kirjoittaminen uudelleen on lopputuloksen kannalta tärkeää.
Tavoitteiden, kohderyhmän ja jakelukanavien huomiointi
Kuten kaikessa markkinoinnissa, myös videoissa on tärkeää kohdistaa viesti oikeille ihmisille oikeaan aikaan, oikeassa vaiheessa ostoprosessia. Siksi käsikirjoittamisen tai konseptoinnin alkaessa on tärkeää tietää, mitä videolla halutaan saada aikaan ja tehdäänkö videosisältöä esimerkiksi Facebookiin, Instagram Storiesiin vai nettisivuille. Erot eivät näy ainoastaan erilaisissa teknisissä vaatimuksissa, vaan esimerkiksi kohderyhmissä ja sisällön tavoittavuudessa. Erilainen sisältö toimii eri kanavissa.
Videon suunnittelussa kohderyhmän tuntemus on oleellista. Tämä korostuu erityisesti nykypäivänä, kun katsojien saaminen on suhteellisen helppoa, mutta relevantin kohderyhmän tavoittaminen vaikeaa, jos tavoitteita ja jakelukanavia ei olla mietitty jo prosessin alkuvaiheessa.
Tarinankerronnan oppaasta voit lukea yksityiskohtaisemmin mm. henkilöhahmojen luonnista ja tarinan peruselementeistä. Lue miten ja miksi tarinat toimivat!