Videolle osaksi Sanoma Media Finlandia

Tuomas Vuori

Tuomas Vuori
24. maaliskuuta 2022

Videolle osaksi Sanoma Media Finlandia

Wuhuu me tehtiin se! Videolle:n vuonna 2014 alkanut matka on ottanut historiansa suurimman askeleen, sillä yrityksemme on liittynyt maaliskuussa 2022 osaksi Sanoma Media Finlandia. Jes!

 

Haluamme valjastaa videomarkkinoinnin täyden potentiaalin


Halusimme osaksi Sanomaa, koska uskomme, että uusi kumppanimme antaa meille entistä paremmat resurssit ymmärtää, kehittää ja kasvattaa suomalaista videomarkkinointiosaamista. Kahdeksan vuoden aikana olemme kasvaneet ja kehittyneet täysin omin voimin ja nyt oli mielestämme aika lisätä kierroksia ja etsiä kasvuamme tukeva kumppani. Usean tarjokkaan joukosta päädyimme Sanomaan.

 

Näkemys syvenee, mutta tekeminen säilyy ennallaan  

 

Erityisen iloisia olemme siitä, että oma Videolle:n brändimme, toimintatapamme, palvelutarjoamamme, henkilöstömme ja toimistomme säilyvät ennallaan – jatkamme työtämme kuten ennenkin – ainoastaan hieman leveämmin henkselein.

Asiakkaitamme palvelee myös jatkossa heidän oma Videolle-tiiminsä.

 

Liikkuvan kuvan tulevaisuus näyttää kirkkaalta

 

Sanoman kannalta kauppa vahvistaa heidän kykyään palvella Sanoman asiakkaita entistä vaikuttavammalla videomarkkinoinnilla. Laadukkaan liikkuvan kuvan kysynnän kasvuun uskotaan.

”Videolle yhdistää digikanava-, strategia- ja markkinointiosaamisensa laadukkaaseen videotuotantoon. Laajenevat videotuotannon palvelut tarjoavat asiakkaillemme ja toimistokumppaneillemme uusia kasvun mahdollisuuksia ja yhä vaikuttavampia markkinointiviestinnän keinoja. Myös helppous lisääntyy, kun asiakkaat saavat sisällöt ja mediajakelun halutessaan samalla kerralla. Haluamme palvella asiakkaitamme juuri niillä alueilla, joilla kysyntä on kova”, sanoo markkinointipalveluiden johtaja Aksel Hallama.  

 

Lue koko Sanoman tiedote tästä.

 

 

Saatat pitää myös näistä

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.