frame_929
Rovio

Huippu­tason työantaja­brändäystä

Rovio on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista yrityksistä, jonka rekrymarkkina on koko maailma. Tehtävämme oli suunnitella ja toteuttaa sarja videoita, joilla kiinnostus työantajaa ja Pohjolaa kohtaan heräävät.

Work-life balance viestinnän kärkenä

Rovion brändilupaus on "we craft joy", ja halusimme nostaa ilon ja menestyvien pelien yhteyden myös työantajamielikuvan kärkeen.

Sekä "We craft joy" - työnantajabrändivideon että "Meet the Rovians" työntekijätarinoiden ideana oli alusta asti luoda dokumentaarisia kertomuksia aidoista roviolaisista, ja esitellä myös toimistotuntien ulkopuolista elämää.

Pohjoista kuvastoa

Rovio on kansainvälinen yritys, jonka rekrymarkkina on koko maailma. Sijoittamalla työntekijöiden tarinat syksyiseen ja talviseen Pohjolaan, avasimme tänne muuttamista harkitseville pohjoisesta eksotiikkaa ja elämänmenoa, johon kauempaakin muuttaneet ovat onnistuneet sopeutumaan.  

"Netflix-tason" tuotantoa

Alusta asti oli selvää, että peliteollisuuden huippuosaajia tavoitteleva yritys tarvitsee laadullaan massasta erottuvaa viestintää. 

Lähtiessämme totetuttamaan Meet the Rovians -sarjaa tavoitteenamme oli luoda jaksoja, joiden tuotannollinen taso kelpaisi tarvittaessa vaikka Netflixiin. 

Jokainen jakso perustettiin esiintyjien huolellisiin taustahaastatteluihin, joiden aikana ohjaaja loi suhteen jakson esiintyjään ja tämän tarinaan. Tämän jälkeen haastattelut purettiin käsikirjoituksiksi, käsikirjoitukset kuvauspaikoiksi ja kahden päivän aikana kuvattaviksi tuotantosuunnitelmiksi.

Lopullisen muotonsa konsepti sai leikkauspöydällä, jossa rohkeasti kokeilemalla syntyi lopullinen, monistettava ja tunnistettava videosarja.

Orgaanista menestystä ja globaalia ihastusta

Laatuun panostaminen kannatti (jälleen!), sillä jaksot ovat nousseet omille orgaanisille siivilleen Rovion YouTube-kanavalla sekä synnyttäneet paljon positiivisia kommentteja Rovion sisällä.  

Vuonna 2020 alkanut yhteistyömme on ollut myös itsellemme mahtava haaste kehittyä laadukkaiden työnantajavideoiden tuottajana. Ja olemme iloisia, että yhteistyömme Rovion kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa!

 

Katso seuraavaksi

Katso kaikki

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.